Lobrede

Prügelknabe Lee

KTK-II

Rotu ja sukupuoli Hannover, tamma
Säkäkorkeus, väri 170cm, Ruunikko
Syntynyt 20.02.2018, 8v
Rekisterinumero VH18-011-0081
Omistaja VRL-11983, Lobrede
Kasvattaja VRL-11983, Lobrede
Painotus Kouluratsastus
Koulutustaso Grand Prix, 60cm

virtuaalihevonen / kuvat © Dressurpferde SV, thank you!

Ruuti on nimensä mukaisesti hieman ruutimainen. Tamma oli jo varsasta asti varsin arvaamaton ja tulinen, minkä vuoksi se saikin heti lempinimekseen Ruuti. Ruuti on kiltti, yritteliäs ja varsin toimiva hevonen kaikissa tilanteissa, mutta silloin tällöin se maustaa arkea hieman omien mieltymystensä mukaiseksi. Ruuti on uusia ihmisiä kohtaan hyvin hitaasti lämpiävä ja etenkin näiden kanssa jaksaa kokeilla mikä on sallittua ja mikä ei. Tammalle pitää esittää erittäin selkeät rajat alusta alkaen tai se tekee juuri niinkuin itse haluaa.

Hoitaessa Ruuti on varsin rauhallinen ja yleensä aika nukuksissaan oleva. Käytävällä tamma nojailee mielellään seiniin ja roikottaa päätään alhaalla. Ruutin jalkojen nostaminen ei ole aina helpoin homma, sillä tamma tykkää nojailla aina sinne suuntaan minne painetta laitetaan. Toisaalta betoniporsasta muistuttava tamma on maailman helpoin pintelöidä, sillä se ei varmana liiku mihinkään, vaikka jaloissa hääräisi neljä eri ihmistä. Taluttaessa Ruuti on helposti jyrä ja menee sinne missä on tuoreimmat ruohotupsut. Tamma tulee taluttaa aina ketju turvan päällä, sillä jos Ruuti ei pääse minne haluaa, niin se helposti keulii ja pyrkii tällä tavoin saamaan selkeästi tahtonsa läpi, vaikkei siinä koskaan ole onnistunut.

Ratsastaessa Ruuti voi aluksi tuntua hitaalta ja laiskalta. Tamma vaatii pitkän verryttelyn ja on varsin hitaasti lämpenevää sorttia. Ratsain myös ruutimaisuus tulee esiin, sillä laiskanpulskea tamma saattaa milloin tahansa pyrähtää eteenpäin tai laukannostossa viskata vinkuen köyrypukin. Ruuti on aina aluksi varsin pöllö ja tekee juuri omia ylimääräisiä liikkeitään. Kun pöllöilyt on suoritettu, keskittyy Ruuti hyvin työhönsä. Tamman hitauden vuoksi ratsastajan tulee olla aina erittäin nopea avuiltaan, jolloin ratsukin virkystyy ja energiaa alkaa löytymään. Ruuti kuuntelee erittäin hyvin istuntaa, mutta rankaisee myös helposti mikäli ratsastaja antaa epämääräisiä apuja. Tällöin perinteinen reaktio on juurikin pukittaminen. Ruuti tarvitsee aina kokeneen ratsastajan, koska sillä on varsin isot liikkeet ja mikäli ratsastaja ei mukaudu tamman liikkeisiin sen haluamalla tavalla, niin itsensä voi varsin helposti löytää kentän hiekasta.

Kilpailutilanteissa Ruutille ovat äärimmäisen tärkeitä rutiinit ja kokenut tuttu käsittelijä. Ruuti matkustaa mieluusti niin rekassa kuin trailerissa, mutta ei kumpaankaan suostu menemään tuntemattoman ihmisen taluttamana. Kilpailupaikalla Ruuti on hieman häslä ja jää helposti leijumaan omaan pilveensä, eikä ole ihan 100% kuulolla. Tämän vuoksi tamma otetaan trailerista vasta juuri ennen kuin ratsastaja menee verryttelyyn, jotta sitä tarvitsee käsitellä mahdollisimman vähän. Itse verryttelyssä ja kisaradalla Ruuti on oma itsensä eli kuuliainen, mutta hieman räjähdysherkkä. Tamma ei häiriinny muista hevosista tai melusta silloin kun satulassa istuu joku ja Ruuti on töissä. Palkintojenjaossa tamma käy yleensä varsin kuumana, mutta päätyy yleensä steppaamaan ennemmin paikallaan kuin pyrkimään liikkeelle.

Sukutiedot

i. Kaartin Public Enemy
trakehner, musta, 167cm
KTK-III
ii. Fransdelight
trakehner, musta, 169cm
KTK-II, KRJ-I
iii. Rheinhardt
iie. Florinia GER
ie. Paranormal Leak
trakehner, ruunikko, 160cm
KTK-II
iei. Shotqun
iee. Dimension 45
e. Marmeladerot Lee
hannover, punarautias, 170cm
KTK-III, KRJ-I
ei. Karminrot
hannover, rautias, 169cm
KTK-I, KRJ-I, HANN-I
eii. Karnhaar
eie. Romantik
ee. Avrielle
hannover, ruunikko, 166cm
KRJ-I, HANN-I, YLA1
eei. Aufeis
eee. Efie von Koffie

Jälkeläiset

s. 19.09.2023 tamma Operette Lee isä Opera's Rigel Thrill

Kilpailukalenteri

(40 sijoitusta, joista 6 voittoja)

06.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 7/50
06.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/50
07.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/50
08.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/50
13.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/50
17.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/50
19.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/50
20.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/50
20.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 7/50
23.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/50
23.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/50
24.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/50
09.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
10.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
11.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
13.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
15.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
17.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
17.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
19.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
20.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
22.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
22.11.2020 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
25.04.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/29
27.04.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/29
02.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/21
03.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/21
05.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/21
11.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/21
12.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/21
13.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/21
16.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/21
22.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/33
28.07.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/33
01.08.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/33
06.08.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/33
07.08.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/33
22.08.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 7/50
22.08.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 7/50
26.08.2021 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/50
22.02.2022 - VSN - tuom: Spookiness - CH, SW1

Päiväkirja ja valmennukset

00.00.0000 // kouluvalmennus // kirjoittanut

merkintä