Lobrede

11.07.2017 // Blue Pretty Boy is here! // kirjoittanut omistaja

Blue Pretty Boy tuotiin toiselta puolelta Saksaa suoraan kasvattajalta välittäjän kautta. Katariinan kanssa oltiin sovittu, että etsittiin uutta hannoververta Lobredeen. Hakusessa oli rautias, rauhallisen luonteen omaava ja iso kokoinen kouluori. Noh, Katariina soitti ja ilmoitti, että löysi nuoren mustan orin, joka oli luonteeltaan varsin vauhdikas, minkä vuoksi kouluratsastajat ovat heittäneet hanskat tiskiin orin kanssa. Vastaus oli kieltävä, mutta kun hinta kuultiin, alkoi kiinnostus herätä ja haasteita kaipaa jokainen, joten nyt tallin pihaan kaarsi tummanpunainen mersu traileri perässä.

Blue Pretty Boyta oli kutsuttu edellisellä omistajalla nimellä Dummkopf eli näin suomeksi sanottuna Tumpelo. Suomalaisen suuhun turhan vaikea ja herra nimettiin perussuomalaisella nimellä Poju. Halusin ottaa orin itse trailerista pihalle, virhe! Helpommalla olisi päässyt kun olisi viskannut yhden hoitajista narun perään roikkumaan. Poju tuli trailerista pihalle erittäin vauhdikkasti ja pihallakin oltiin lentoon lähdössä. Onneksi olin ottanut liinan talutusta varten, sillä normi riimunnarulla olisi oltu pulassa. Poju puuskahti muutaman kerran katsoaessaan ympärille ja hetken kävelytyksen jälkeen rauhoittui jo hieman. Saas nähä otinko liian suuren palan kakusta ja joudutaanko orin kanssa ongelmiin. Tai sitten tehdään Pojusta jokaisen unelma hevonen, musta ori nyt on joka tapauksessa cool, vaikka se seisoisi vain tarhassa koristeena!

19.07.2017 // Millainen Poju todellisuudessa onkaan? // kirjoittanut omistaja

Poju on aiheuttanut saapumastaan asti jos jonkinmoista ongelmaa. Ensimmäisenä päivänä se karkasi hoitajalta tarhamatkalla ja neljä tallilaista sai olla sitä pyydystämässä parinkymmenen minuutin ajan, ennen kuin ori saatiin kiinni. Vikkelä se on kintuistaan kuin mikä, eikä aivan täysin tyhmäkään! Poju saatiin tarhaan, mutta reilun puolen tunnin päästä päätti rämäytti puuaidoista ja sähkölangoista läpi. Tai niin siis luultiin, mutta tosiasiassa ori olikin hypännyt 120cm aidasta yli, estehevosainesta ehkä? Ensimmäinen ratsastus oli suorastaan katastrofi. Poju ei jaksanut keskittyä lainkaan, se tikitti kuin shetlanninponi ja hävisi aina alta kun pikkasen pohkeella hipaisi. Toinen ja kolmas ratsastuskerta oli täysin samanlainen. Tässä vaiheessa olin heittämässä jo hanskat tiskiin ja soittamassa jollekin kuka orin huolisi pihankoristeeksi. Ori taisi lukea ajatukseni.

Ajattelin kokeilla vielä kerran ratsastaa Pojulla ja kyllä olin puulla päähän lyöty, kun hevonen ei hävinnytkään alta. Ori oli todella herkkä avuille ja kiireinen, mutta jaksoi jo keskittyä lyhyitä aikajaksoja. Muutamat kootut pätkät saatin mentyä ja tehtyä muutaman laukanvaihto ilman, että alla räjähti katapultti. Laitoin hyvän tuurin piikkiin, mutta koska kaksi seuraavaakin kertaa olivat samanlaisia, annoin Pojulle jo vähän toivoa. Ehkä tästä saisi mukiinmenevän kouluhevosen? Ehkä siitä saisikin jonkun näköisen kisahevosen tai ainakin mainion opetusmestarin kärsimättömille ratsastajille? Saa nähdä mitä tästä uljaasta mustasta vielä tulee. Poju on osoittanut itsensä kuitenkin laadukkaaksi hevoseksi, vaikka onkin varsin hätäinen luonteeltaan.

24.07.2017 // Kyllä siitä vielä kouluhevonen tulee // kirjoittanut omistaja

Poju on edistynyt muutaman viikon aikana todella paljon. Ori on alkanut ratsastaessa rauhoittumaan ja jaksaa keskittyä työskentelyyn jo pidempiä pätkiä. Kisoihin ollaan valmistauduttu ja treenattu grand prix ratoja, eikä enää suurempia rikkoja ole tullut. Orista löytyy kyllä liikettä vaikka muillekkin jakaa ja kun Poju jaksaa keskittyä, on se vallan mainio kouluratsu, joka tekee työtä käskettyä. Kilttikin kaiken päälle ja antaa ratsastajan virheitä anteeksi, vaikka toki reagoi niihin. Hätäinen ori on edelleen, mutta kun tahtia saadaan vähän rauhoitettua niin Pojusta tulee varmana oikea ruusukekone. Näyttävähän ori on ainakin, vaikka ei aina ihan parhaimpia suorituksiaan saisi esiin. Tästä edetään pikkuhiljaan ja aletaan kisailemaan, niin eiköhän Pojusta jonkinnäköinen kouluhevonen saada.

03.08.2017 // Kouluvalmennus apupuomien kera // kirjoittanut Sippe

“Tuo rintakehää vähän enemmän eteen, avaa lonkkia ja pidättele sitä vatsalihaksilla vieläkin paremmin”, neuvoin liiankin reippaasti ravaavan Pojun selässä keventelevää Oonaa. Ratsukko teki parhaillaan lumiukko-tehtävää, ja olin asettanut jokaisen ympyrän toiselle puoliskolle pitkät ravipuomit. “Hyvä, nyt on jo paljon parempi”, kehuin ratsastajaa. Poju mutusteli kuolainta keskittyneen näköisenä ravatessaan valoisassa maneesissa. Takajalat polkivat syvälle vatsan alle, ja hevonen asteli sopivan tahdikkaasti. Ennen puomeja Oona teki aivan pienia puolipidätteitä, ja antoi Pojun sitten venyttää askeltaan puomien yli. “Oikein hyvä, kehu!”, sanoin Oonalle hänen laukatessaan Pojulla ympyröillä. Olin ottanut joka toisen puomin pois, jotta niitä voitaisiin tulla laukassa. Poju liikkui nyt jo paljon rauhallisemmin kuin valmennuksen alussa, ja pärskähteli tyytyväisenä. Jonkin ajan kuluttua ratsukko sai siirtyä onnistuneen tunnin jälkeen loppuravailemaan, ja Poju sai venytellä selkäänsä paljon laukkaa ja ravia sisältäneen ratsastuksen jälkeen.

10.02.2021 // Kouluvalmennus // kirjoittanut omistaja

Valmennettavana ratsuna oli musta hannoverori, joka vaikutti varsin energiseltä hevoselta. Ratsukko oli ravaillut tovin ennen valmennusta, kuten olimme ratsastajan kanssa sopineet puhelimessa. Aloittelimme valmennuksen kolmikaarisella kiemurauralla, jonka suoristus kohdassa tehtiin aina pysähdys. Poju liikkui hyvin omalla moottorilla ja kuunteli hyvin pohjetta, mutta jarru oli selvästi jäänyt kotikarsinaan. Käskin ratsastajaa peruttamaan orilla pariin otteeseen, jotta se kuuntelisi pidätteitä paremmin. Kaarilla Poju taipui hienosti pohkeen ympärille ja kulki hyvällä tuntumalla, mutta pysähdystä tehdessä ori jännittyi ja karkasi kuolaintuntumalta. Käskin ratsastajaa valmistelemaan Pojua paremmin, jotta pysähdys onnistuisi. Parin yrityksen jälkeen alkoi myös pysähdykset onnistua siistin näköisesti. Ravista siirryttiin laukkaan ja laukassa lähdettiin alkuun kokoamaan uraa pitkin mennessä. Ori oli mukavan energinen, mutta keskittyi kokoamiseen kuuliaisesti, minkä ansiosta laukka saatiin nopeasti laadukkaaksi. Kun myötälaukan kokoaminen onnistui, sirrryttiin työskentelmään vastalaukan pariin. Poju kulki myös vastalaukassa hyvin paketissa ja teki kaarrokset hyvässä tasapainossa. Laukkaa siirryttiin seuraavaksi treenaamaan kahdeksikolle, mutta tällä kertaa tehtiin aina laukanvaihto lennossa keskipisteessä eli I-kirjaimessa. Ensimmäinen vaihto ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja Poju kiihdytteli vauhtia omine lupineen. Ratsastaja kokosi orin kuitenkin takaisin nopeasti ja jatkoi tehtävää. Vaihdot onnistuivat kerta kerralta paremmin ja useamman siistin vaihdon jälkeen annoin ratsukolle luvan siirtyä loppuverryttelyjen pariin. Poju oli tässä vaiheessa mukavan rento ja letkeä, minkä vuoski ratsastaja ei ravaillut oria kuin hetken eteen alas. Pojun kulkiessa hyvällä tuntumalla ja ollessa kuulolla, niin jarrujen kuin kaasun suhteen, siirtyi ratsukko käyntiin.

05.01.2021 // Arkipäivä Pojun näkökulmasta // kirjoittanut omistaja

Päiväni alkaa kaura-annoksella, joksenkin turhan pienellä. Sen jälkeen kun aktiivinen metallilaatikossa matkustaminen on jäänyt pois, on aamukaurojen määrä jostain kumman syystä puolitettu ja tuntuu, että niistä verotetaan koko ajan lisää. Puhuvat jostain "turhan villi" termistä, mutta enhän minä oli viimeisten kuukausien aikana ottanut ratsastaessa lähtöjä kuin maksimissaan pari kertaa tunnissa? Kun aamuheinät ja kaurat on syöty, puetaan päälleni viitta ja hoitaja vie minut ulkoilemaan. Tallista ulos päästessäni luonnollisesti iloitsen, mutta kaksijalkaiset eivät koskaan ole tätä arvostaneet vaan nykivät narusta ja käskevät minua kävelemään. Kävelemään! Juurihan olen seisonut koko yön karsinassa, joten todellakin ansaitsen iloita koipien oikomisesta. Tarhaan päästyäni jatkan tietenkin ilakointia ja siellä kukaan ei ole kieltämässä. Pihtaroin, laukkaan, hirnun hieman tammojen perään jotka silloin tällöin kulkevat ohi ja lopulta jään vain nautiskelemaan ulkoilmasta sekä hyvällä tuurilla auringon paisteesta. Jossain vaiheessa minut haetaan sisälle ja siellä vastassa on heinät. Ruoka houkuttaa riehumisen jälkeen, joten toki kiirehdin talliin äkkiä, mutta jälleen kerran taluttaja nykii narusta, että hiljempaa pitäisi mennä. Ei saa juosta ulos eikä saa juosta sisään, mikä logiikka tässä on?

Päiväheinät nautiskeltuani tykkään ottaa nokoset. Ihmisiä kummastuttaa tapani nukkua keskellä päivää, mutta koska he ovat tähän oppineet, eivät he tule häiritsemään. Kun olen päässyt päiväunilta ylös pääsen liikkeelle ratsastajan kanssa. Koska olen jo aamupäivällä riehunut tarhassa, pystyn keskittymään ratsastajan kanssa työskentelyyn. Ei vauhti minusta kyllä koskaan lopu, mutta meno voi olla hieman hillitympää kuin mitä ulkotarhassa. Muistan kuitenkin aina paristi ratsastuksen aikana piristää itseäni pyrähtelyillä, mutta tätäkään tapaa ei kaksijalkaiset oikein ymmärrä tai arvosta. En ole päässyt ihan perille mitä he minulta haluavat, mutta ainakin silloin kun suoritan kiltisti ja nätisti he taputtavat. En ole kuitenkaan mikään "kiltti ja nätti", vaan minussa on särmää! Jos he eivät siitä tykkää niin ei kiinnosta, teen kuten itse haluan ja joskus esitän vain, että kuuntelisin heidän käskyjään. Ratsastuksesta päästyäni saamme jälleen ruokaa ja loppu vuorokausi meneekin karsinassa chillaillessa sekä odottaessa uusia heinäannoksia. Joinain päivinä toki pääsen ulkoilemaan vielä toisenkin kerran, mutta pimeällä tai hämärällä en tykkää ulkona olla, minkä vuoksi iltatarhailu ei kaikkina vuodenaikoina kuulu ohjelmistooni. Kaiken kaikkiaan aika lungia elämää siis elelen!