Lobrede

Sixtynine Lee

ei meriittejä

Rotu ja sukupuoli Hannover, ori
Säkäkorkeus, väri 170cm, Ruunikko
Syntynyt 01.01.2024, 8v
Rekisterinumero VH24-011-0069
Omistaja VRL-11983, Lobrede
Kasvattaja VRL-11983, Lobrede
Painotus Kouluratsastus
Koulutustaso Grand Prix, 70cm

virtuaalihevonen / kuvat © Van Uytern, thank you!

Seiska on oikea hyvänmielenhevonen. Kiltimpää ja paremmin käyttäytyvää hevosta ei ihan helpolla löydy. Oria luullaankin usein ruunaksi, sillä sanakirjassa sanan "rauhallinen" kohdalla on kuva Seiskasta. Kaikissa hoitotoimenpiteissä ongelmaton, ratsastaessa puoliautomaatti ja kuljetettavana ja kilpailuissa täysin yhden ihmisen käsiteltävissä. Ehkä aavistuksen kiireinen persoona, mutta silti niin kiltti, että lapset voisi leikkiä sen jaloissa piirileikkiä tai pitää orin mahanalusta jalkapallo maalina.

Heitä ori vaikka käytävälle vapaana seisomaan ja palaa tunnin kuluttua, ei se siitä mihinkään ole kadonnut. Seiska on rapsuteltava persoona, mutta pärjää vallan mainiosti myös omissa oloissaan. Se seisoo kiltisti käytävällä kuin karsinassakin, eikä oria ole mikään tarve sitoa kiinni jossei niin tahdo. Vaikka ympärillä olisi melua ja melskettä, niin Seiska on tyynen rauhallinen. Jos saat sen potkaisemaan niin jokainen tallilainen tarjoaa sinulle sata euroa, koska ori ei ole koskaan, ei edes pikkuvarsana potkaissut ketään. Taluttaessa se seuraa perässä kuin kiltti koira, pysähtyy kun taluttaja pysähtyy ja lähtee liikkelle kun taluttaja lähtee.

Seiskalle pitää sanoa pari kertaa napakkaa pruu, minkä jälkeen se on maailman helpoin ratsu. Hieman turhan paljon orilla on välillä eteenpäinpyrkimystä, mutta kun suurimmat menohalut saa taltutettua, toimii se täydellisesti. Seiskalla on isot joustavat liikkeet, mutta niissä on siitä huolimatta melko helppo istua. Ori kokoaa helposti, se venyttää itseään helposti ja etenkin laukanvaihtoja se tekee helposti. On vaikeaa kuvailla Seiskaa oikein millään muulla sanalla kuin helppo ja kiva, ehkä vähän energinen. Orilla voi ratsastaa edellisenä päivänä Grand Prixiä kilpailuissa ja seuraavana päivänä sen voi heittää lasten talutusratsukis. Seiska on mukautuva yksilö ja aina valmis siihen, mitä siltä pyydetään.

Kilpatoverina voitkin arvata jo millainen Seiska on: helppo! Se lastautuu mutkattomasti, matkustaa nätisti ja on kilpailupaikalle hiljainen. Kilpa-areenalla ori on kuin kotonaan. Se keskittyy täysin siihen mitä siltä pyydetään ja jos virheitä sattuu, niin syypää on todennäköisesti ratsastaja. Valot, äänet, muut hevoset eivät häiritse Seiskaa. Palkintojen jakoonkin orin kanssa voi mennä pitkin ohjin, sillä ori ei hötky, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.

Sukutiedot

i. Stabshauptmann Lee
hann, rn, 170cm
KRJ-I
ii. Swalla
hann, mrn, 170cm
iii. Swahili
iie. Lisbeth
ie. Schwabentulpe
hann, rn, 169cm
ei meriittejä
iei. Schäbig
iee. Ausnehmend
e. Allerdorf Lee
hann, vkk, 166cm
KTK-III
ei. Amselkönig
hann, vkk, 165cm
ei meriittejä
eii. Aphang
eie. Löwenkrone
ee. Amaltrudchen
hann, rt, 170cm
ei meriittejä
eei. Ammerländer
eee. Weltdame

Jälkeläiset

s. 00.00.0000 tamma nimi isä nimi

Kilpailukalenteri

(0 sijoitusta, joista 0 voittoja)

00.00.0000 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 0/00 00.00.0000 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 0/00

Päiväkirja ja valmennukset

00.00.0000 // kouluvalmennus // kirjoittanut

merkintä