Lobrede

Heimatdichter Lee

KTK-I

Rotu ja sukupuoli Hannover, ori
Säkäkorkeus, väri 176cm, Musta
Syntynyt 20.11.2021, 8v
Rekisterinumero VH21-011-0445
Omistaja VRL-11983, Lobrede
Kasvattaja VRL-11983, Lobrede
Painotus Kouluratsastus
Koulutustaso Grand Prix, 50cm

virtuaalihevonen / kuvat © Van Uytern, thank you!

Varsana Heimo oli itse pieni saatana. Ei kukaan uskonut, että kahdesta tallin asiallisimman luonteisista hevosista voisi syntyä sellainen riiviö. Suunnitelmissa oli vetää jo pallit pois, mutta pari vuotiaana ori aikuistui ja kaikki turha hörhöily katosi kerta heitolla. Sen jälkeen Heimo on ollut kuin vanhempansa, kiltti, kuuliainen ja kaikin puolin toimiva hevonen, höystettynä massiivisella koolla.

Heimo nauttii hoitamisesta kaikilla sielun ja ruumiin voimillaan. Ori voisi olla puunattavana vuorokaudenkin putkeen, eikä se kyllästyisi. Heimoa voi hoitaa kuka tahansa, sillä ori on äärimmäisen kiltti ja siihen voi luottaa kuin peruskallioon. Heimo on välillä kuitenkin hieman turhankin läheisyyden hakuinen ja mikäli ei ole molemmin puolin kiinni, saattaa ori tökkiä hoitajaansa kerjäten rapsutuksia. Myös huulet hamuavat joskus takin vetoketjuja ja taskuja namien toivossa, mutta puremista ei tarvitse pelätä, sillä homma jää aina vain haisteluksi ja huulilla nypläilyksi. Taluttaessa Heimo saattaa olla tammojen läheisyydessä hieman pullisteva ja pitää ääntä, mutta on kuitenkin aina hallittavissa pienin avuin. Muutamalla riimunnarun heilautuksella orin saa aina palaamaan takaisin maan pinnalle.

Ratsuna Heimo on reipas ja ajoittain orilla on liikaakin vauhtia. Heimo voi alkuun tuntua jalalle hitaalta ja edestä raskaalta ratsastettavalta, mutta verryttyään ori muuttuu täysin erilaiseksi. Heimolla on erinomainen työmotivaatio ja se haluaa aina miellyttää ratsastajaansa. Ori suorittaa tehtävät aina pyydetysti, mutta mikäli ei ymmärrä annettavia apuja, saattaa Heimo nostaa peräpäätänsä ja ilmaista, että "nyt ei pysty ei kykene, josset kerro mitä pitää tehdä". Orilla on suuret askellajit ja vatsalihakset saavat tämän hevosen kanssa varmasti sellaista treeniä, että kahta päivää putkeen ei harjoitusravin treenaaminen houkuta. Isojen askellajien vuoksi kokoaminen vaatii ratsastajalta paljon tukea, jotta Heimo pystyy suorittamaan tehtävät. Orilla on hyvä kokoamiskyky, mutta kropanhallinta vaatii joskus hieman hakemista. Heimo on kuitenkin yritteliäs ja jaksaa keskittyä pitkiinkin treeneihin ilman, että keskittyminen herpaantuu.

Kilpalutilanteissa Heimon orimaisuus tulee esiin. Ori kuljetetaan trailerissa yksin ja rekassa niin, että välissä on vähintään yksi tyhjä väli tai karsinanaapuri. Heimo on kova pitämään ääntä ja se kuuluu myös kilpailupaikalla. Ori ei ole mitenkään vaikea käsitellä, mutta varmat ja napakat otteet ovat sen kanssa kaiken a ja o. Ratsastajan selkään saatuaan Heimo keskittyyää 100% työhönsä ja karski oriluonne häviää. Ori on varma ja tasainen suorittaja, eikä häiriinny melusta tai hälinästä ympärillä.

Sukutiedot

i. Heblos
hann, m, 171cm
KTK-II
ii. Harlos
hann, m, 173cm
iii. Holmer
iie. Statgazing
ie. Rieger von Wenth
hann, trn, 170cm
iei. Rockstar
iee. Sunbeam
e. Entdeckungsreisende
hann, m, 175cm
ei meriittejä
ei. Endlösung
hann, m, 177cm
eii. Erklärungsnot
eie. Rosalie
ee. Feldzug
hann, trn, 169cm
eei. Frey
eee. Heiligera

Jälkeläiset

s. 22.02.2022 tamma Herzensdame Lee emä Glamour Lee
s. 01.09.2023 ori Hercules Lee emä Glamour Lee

Kilpailukalenteri

(43 sijoitusta, joista 4 voittoja)

27.12.2021 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 7/53
30.12.2021 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/53
02.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/53
03.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/53
22.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/53
22.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/53
23.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/53
25.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/53
25.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/53
26.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/53
27.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/53
27.01.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/53
05.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/53
08.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/53
12.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/53
16.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/53
17.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/53
18.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/53
25.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/40
28.02.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/53
01.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 8/65
02.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/65
02.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/40
05.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/65
06.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/40
09.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/40
12.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/40
12.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/40
15.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/40
15.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/32
16.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/40
16.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/32
17.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/40
18.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/40
19.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/32
20.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 6/40
21.03.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/40
01.04.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/32
02.04.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/32
04.04.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/32
05.04.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/32
06.04.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/32
07.04.2022 - KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/32
30.12.2021 - VSN - tuom: Spookiness - RCH
10.02.2022 - NJ - tuom: Vibaja - irtoSERT
22.02.2022 - VSN - tuom: Spookiness - RCH

Päiväkirja ja valmennukset

00.00.0000 // Kouluvalmennus // kirjoittanut omistaja

texttexttext