Lobrede

Oldfinion Elfenglocke

KRJ-I

Rotu ja sukupuoli Oldenburg, tamma
Säkäkorkeus, väri 166cm, Kimo
Syntynyt 25.10.2017, 15v
Rekisterinumero VH17-013-0156
Omistaja VRL-11983, Lobrede
Kasvattaja Oldfinion Dressage
Painotus Kouluratsastus
Koulutustaso Grand Prix, 70cm

virtuaalihevonen / kuvat © Tomasz Siergiej

Lola on luonteeltaan varautunut, eikä luota koskaan uusiin ihmisiin. Tamma on tarkka rutiineista ja etenkin siitä, kuka sitä käsittelee. Lolan kanssa on hyvä tutustua ensin kunnolla, ennen kuin sillä voi edes harkita ratsastavansa. Kun sen sydämen saa voitettua puolelleen, on tamma lojaali, seurallinen ja kaikin puolin kiltti hevonen. Laumassa tarhatessa Lola kuuluu alhaisimpaan kategoriaan, sillä se ei uskalla puolustaa omaa asemaansa. Ihmisen tullessa hakemaan tammaa tarhasta, tulee se aina pyynnöstä portille.

Hoitaessa Lola on epäileväinen ja halua haistella kaikki harjat sekä hoitajan, ennen kuin antaa koskea itseensä. Tamman kanssa on parasta puhua koko ajan, jotta se kuulee hoitajansa äänen ja oppii tuntemaan tämän. Uuden hoitajan kanssa Lola on yleensä jännittynyt ja narskuttelee tällöin hampaitaan, mutta saman hoitajan käsiteltyä sitä useamman kertaa, alkaa tamma rentoutumaan ja nauttimaan hoitohetkistä. Taluttaessa Lola kulkee ihmisen perässä, mutta vauhti on hidastetusta filmistä otettu. Tamma tarkkailee aina ympäristöään ja varmistaa, ettei kukaan tai mikään pääse hyökkäämään sen kimppuun.

Ratsastessa Lola on energinen, herkkä ja nopea reagoimaan. Alkuun tamma saattaa olla jännittynyt ja tikittää nopeammin kuin ompeluun koneen neula ompelee, mutta hetken taivuttelujen jälkeen se alkaa rentoutumaan. Lola on turhankin reipas ajoittain ja ei aina jaksa keskittyä olennaiseen, sen mielestä olisi paljon kivempaa vain juosta kentän päästä toiseen, sen sijaan, että suoritettaisiin kootussa ravissa kiemuroita. Tamma ei siedä potkimista tai ohjista repimistä ja alkaa pomppimaan paniikissa suuntaan jos toiseenkin, mikäli kokee olonsa epämukavaksi. Lola reagoi ratsastajan apuihin nopeasti ja mikäli ei ymmärrä, mitä tämä pyytää, saattaa tamma kiihdytellä alta pois, mutta palautuu tuntumalle muutaman puolipidätteen avulla.

Kilpailutilanteissa Lola tarvitsee ehdottomasti jonkun tutun henkilön tai hevosen seuraansa. Tamma kävelee kuljetuskoppiin nätisti ja matkustaa seurassa kuin seuraissa, mutta kilpailupaikoilla hermostuu helposti, mikäli lähellä ei ole jotain turvaa. Tutun ihmisen seurassa Lola ottaa rennosti, eikä aiheuta minkäänlaista härdelliä. Verryttelyssä tamma on oma energinen itsensä, mutta potkii vieraita hevosia, minkä vuoksi Lolalla on hännässä aina punainen rusetti. Kilparadalla tamma on samalla tavalla ratsastettavissa, mitä se on kotioloissa.

Sukutiedot

i. Ephemeral Das Beste
oldenburg, musta, 168cm
KRJ-I
ii. Gib Dein Bestes
oldenburg, musta, 175cm
KRJ-I
iii. Kleines Bruder
iie. Lebenslang Freudin
ie. Forget It Dear
oldenburg, tummanruunikko, 165cm
KRJ-II
iei. Believe Or Not
iee.Stolen Morals
e. Oldfinion Valkoinen
oldenburg, kimo, 163cm
KRJ-III
ei. Staffan
oldenburg, rautias, 167cm
VIR MVA Ch, VSN N Ch, KTK-II, KRJ-III
eii. Stefan
eie. Lotta Lynn
ee. Fringe Division
oldenburg, kimo, 170cm
KTK-II
eei. General Broyles
eee. Miss Farnsworth

Jälkeläiset

s. 19.05.2021 tamma Christglocke Lee isä Clinton Silvers

Kilpailukalenteri

(40 sijoitusta, joista 7 voittoja)

14.12.2017 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
16.12.2017 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
03.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
03.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
04.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
08.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
08.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
09.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
10.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
10.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
12.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
13.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
15.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
15.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
16.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
16.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
18.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
18.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
20.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
21.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
21.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
23.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
23.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
24.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
25.01.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/30
02.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
03.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
06.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
07.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
08.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 3/30
13.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/40
14.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 1/40
15.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/40
18.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
19.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/40
20.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 4/30
22.02.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
07.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30
10.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 5/30
12.04.2018 KRJ kouluratsastus - Grand Prix - 2/30

Päiväkirja ja valmennukset

17.11.2017 // Lola saapuu Lobredeen // kirjoittanut omistaja

Oldenburg Suomesta, oikeasti, fiksukin idea? Ei ehkä ostohetkellä, mutta hevosen seistessä tallipihalla ja vilkuillessa ympärille, saattoi mieli hieman muuttua. Lolan kasvattaja tuli tarjoamaan kasvattejaan, kun aloin etsimään uutta verta hannoverjalostukseen. Ihastuin ehdottomasti Lolan ulkonäön lisäksi sen sukuun. Emän puolelta löytyi kantakirjattuja hevosia ja taas isänpuolelta Grand Prix-tasoisia hevosia. Hetken mietinnän jälkeen tein tarjouksen ja kappas sitä oltiin jo varailemassa kuljetusfirman kautta matkaa Suomesta Saksaan. Kun pääsin näkemään tamman livenä tiesin heti, etteivät rahat olleet menneet hukkaan. Lola oli yhtä hienon näköinen livenä, mitä se oli kuvissa ja tamma käyttäytyi alusta asti todella asiallisella tavalla. Toivotaan, että tästä tammasta saadaan mukava menopeli kouluradoille ja pyöräyttää maailmaan muutaman mukavan pikku jälkeläisenkin.

24.02.2018 // kouluvalmennus // kirjoittanut Jannica

Lolan kanssa tunti aloiteltiin alkulämpöjen nostamisella perustehtävien parissa, energinen tamma ei kuitenkaan pitkää verryttelyaikaa vaatinut, vaan teki hienosti lähes kaiken täydellisyyttä hipoen mitä tuli helppoihin alkutehtäviin. Sillä tuntui kuitenkin olevan hieman kiire tehtävien välissä ja erityisesti pysähdyksissä. Yhteistyö sujui alusta saakka erittäin hyvin ja näki että pari oli työskennellyt jo pidempään yhdessä. Alkuverkan kautta siirryttiin pohkeenväistöihin, jotka tamma teki pyydettäessä oikein nätissä muodossa, joskin hieman kiireellisesti uraa lähestyessään. Tätä ongelmaa korjaamaan otettiin tehtävien välillä käyntiin ja jatkettiin sitten jälleen uudelleen väistöä pituushalkaisijalta uralle paremmassa kontrollissa. Ennen välikäyntejä saitte tulla vielä samat hommat laukassa väistättäen molempiin suuntiin.

Koska tamma tuntui keskittyvän hyvin väistötehtäviin päätimme siirtyä seuraavaksi avo- ja sulkutaivutuksiin sekä kolmikaariseen kiemurauraan. Näiden ohessa tehtiin laukanvaihto kokorataleikkaalla, jossa tamma teki lennokkaat vaihdot molempiin suuntiin ristikkäin ratsastaessasi. Oma paino jäi kuitenkin vaihdossa hieman ulkoistuinluulle, jonka vuoksi tamma mutkitteli uralle palatessa, mutta eivätköhän tällaiset pikkuhionnat onnistu samalla kun muita tehtäviä tehdään, päättelin kun ei kyse ollut tuon isommasta. Siirtymisiä hinkattiin ilmeisesti lopputunnista hiukan verran liian kauan Lolan mielestä, koska tamma alkoi näyttää loppua kohden kiinnottomalta tekemään siirtymisiä, vaikka näennäisesti tottelikin kyllä apuja. Loppuun otettiin vielä rentoutusharjoitusta ympyrällä ravissa, jossa toisen puolen sait ottaa kootumpaan muotoon tammaa ja toisen puolen antaa sen vähän pidemmällä ohjalla venytellä kaulaa ja selkäänsä. Sitä ei selkeästi aiemmin juuri oltu harjoiteltu, sillä meni hetki, ennen kuin molemmat pääsivät rytmiin kiinni.

09.08.2021 // kouluvalmennus // kirjoittanut omistaja

Meillä oli Lolan kanssa tänään vuorossa kouluvalmennus pitkäsä aikaa. Kimo tamma oli piehtaroinut itsensä kurassa ruskean väriseksi ja vaikka hoitaja oli parhaansa tehnyt, muistutti ratsuni väritykseltään enemmän lehmää kuin hevosta. Valmentajamme naurahti muutaman kerran ratsun ulkonäöllä, mutta pidemmittä puheitta siirryimme työskentelemään. Lähdimme tekemään aluksi käynnissä väistöjä uralta keskelle ja sieltä takaisin uralle. Lola sai mennä melko pitkässä ja vapaassa muodossa aluksi. Tamma oli reipas ja sain tehdä useita puolipidätteitä, jotta se jaksoi keskittyä tehtäviin. Lola oli varsin kuuliainen, mutta ajoittain kiireinen, minkä vuoksi väistöaskeleen pituus vaihteli hieman. Haimme hyvän tasaisuuden käynnissä, ennen kuin lähdimme tekemään tehtäviä ravissa.

Ensimmäiset raviaskeleet olivat myös varsin vauhdikkaat. Lola meinasi hävitä alta aina kun hiemankin hipaisin sen kylkeä. Lähdimme ravissa tekemään aluksi muutamia väistöjä, joista oli tarkoitus siirtyä sulkutaivutusten pariin. Väistöissä jälleen ongelmaksi ilmeni ravin tahdin epätasaisuus ja siitä johtuen myös väistön epätasaisuus. Työskentelimme hetken keskiympyrällä hakien raviin tasaista ja rauhallista tahtia. Koska Lola on todella herkkä, niin pienikin tasapainovirhe ratsastajalta näkyi heti ulospäin joko vauhdin kiihtymisellä tai hidastamisella. Hetken työskentelyn jälkeen alkoi tahti vihdoin löytyä ja myös oma kropan hallintani parani. Siirryimme takaisin väistöihin ja nyt tasaisuus näkyi myös tehtävässä. Ristiaskeleet olivat tasakokoiset ja rytmikkäät. Kun tehtävä oli suoritettu molempiin suuntiin, lähdimme suorittamaan samaa tehtävää, mutta sulkutaivutuksen kanssa.

Sulkutaivutuksissa alkuun oli hieman hakemista rytmin kanssa, mutta jo muutaman kerran jälkeen alkoi tehtävä sujumaan. Keskellä suorituksen ja suunnanvaihdon aikana Lola ei aina ymmärtänyt, mitä ratsastaja meinasi ja saattoi jännittyä. Toistojen kautta tammalle kuitenkin selveni paremmin mitä ratsastaja tahtoi ja suorittamiseen löytyi varmuutta. Rentoututessaan myös sulkutaivutuksesta tuli parempi ja askel piteni toivotulla tavalla. Vasen kierros tuotti asetuksen kanssa enemmän työtä, mutta mitään huomattavia ongelmia tehtävässä ei ilmennyt, joten päädyimme pitämään pienet välikäynnit, ennen kuin lähtisimme suorittamaan samaista tehtävää laukassa.

Laukassa ensimmäinen tehtävä oli jälleen hakea laukkaan tasainen tahti. Alkuun meno muistutti enemmän jäniksen pomppimista lumihangessa, mutta muutaman ympyrän ratsastettuani löysin taas paikan jalalleni ja sitä kautta tasaisuutta omaan istuntaani, jolloin myös Lola rauhoittui. Laukassa sulkutaivutusten lisäksi mukaan tuli luonnollisesti suunnanvaihtopisteessä laukanvaihto, jotka olivat Lolalle luonnostaan helppoja, mutta herkkyden vuoksi välillä syntyi melko vauhdikkaita vaihtoja. Olin kuitenkin valmennuksen aikana löytänyt hallintaa kroppaani hyvin ja heti ensi kerralta vaihto onnistui hallitusti. Pientä jännittymistä tapahtui, mutta jo seuraavalla kerralla löysimme toivottua rentoutta peliin. Lola suoritti tehtävät kuuliaisesti ja hyvällä työmotivaatiolla. Molempiin suuntiin saatiin ratsastettua useampi sulkutehtävä sekä vaihto, minkä jälkeen laukkasimme hetken vielä uraa pitkin eteen-alas venyttäen. Lola oli tässä kohtaa jo mukavan rauhallinen ja pärski tyytyväisen oloisena. Pian siirryimme suorittamaan loppuverryttelyjä itsenäisesti.